Sulata rasva kattilassa. Lisää maito ja lämmitä seos 37-asteiseksi (kädenlämpöiseksi).

Murenna hiiva kulhoon ja lisää hieman nestettä. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää loput nesteestä.

Lisää suola, sokeri, kardemumma ja 2/3 jauhoista. Vaivaa taikina kiiltäväksi ja notkeaksi. Lisää jauhoja ja vaivaa uudelleen, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi liinan alla 20–30 minuuttia.

Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Kumoa taikina pöydälle ja vaivaa se notkeaksi käyttäen apuna hieman jauhoja.

Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse kummatkin osat pitkulaisiksi levyiksi. Levitä täyte niiden päälle. Kääri taikinalevyt rullalle ja leikkaa pieniksi paloiksi. Laita palaset paperivuokiin ja anna niiden nousta liinan alla 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Voitele pullat vatkatulla munalla ja sirottele niiden päälle raesokeria. Paista uunin keskiosassa 8–10 minuuttia.

Anna pullien jäähtyä ritilällä ja peitä ne liinalla.

Jos et pidä kanelista, voit täyttää pullat jollakin seuraavista:
1. 100 g voita tai margariinia, 1 dl sokeria, 1 tl vaniljasokeria
2. 100 g voita tai margariinia, 1 dl sokeria, 1 rkl kardemummaa
3. 50 g voita tai margariinia, 125 g raastettua mantelimassaa
4. 2 dl appelsiinimarmeladia
5. 2 dl rusinoita

 

150 g voita tai margariinia
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
2 tl jauhettua kardemummaa
noin 13 dl vehnäjauhoja

Täyte
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
3 rkl kanelia

Voiteluun
muna

Koristelu
raesokeria

 

Noin 45 kpl
Ainekset:
Tee näin:
Takaisin etusivulle

Kanelipullat