Kuva

Punajuuripiirakka

Sekoita pohjan aineet keskenään laita taikina piirakkavuokaan ja pistele haarukalla.

Paista noin 10 minuuttia pohjaa 200 asteessa.

Kuori ja raasta tai suikaloi kasvikset karkeaksi raasteeksi "tikuiksi". Laita raastetut kasvikset pannulle ja hauduta niitä hiukan öljyssä.

Sekoita sillä aikaa tuorejuusto maito muna ja mausteet keskenään.

Kaada esipaistetulle pohjalle haudutetut kasvikset ja niiden päälle tuorejuustoseos.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

 

pohja:

100 g margariinia

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl vettä

täyte:

3 punajuurta

2 perunaa

1 palsternakka tai 3 porkkanaa

1-2 sipulia

öljyä

päälle:

200 g tuorejuustoa esim. pippuri-paprika tai viherpippuri

yrttisuolaa, pippuria ja basilikaa

1 dl maitoa

1 muna