Valmista tomaattikastike. Kuori ja paloittele sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit kevyesti.
Lisää tomaattimurska ja mausteet.
Hauduta välillä sekoittaen, kunnes kastikkeesta tulee paksua, noin 20-25 minuuttia.
Sekoita kulhossa raejuusto, kananmuna, pinaatti, suola ja pippuri.
Kokoa lasagne. Voitele uunivuoka ja levitä vuoan pohjalle hieman tomaattikastiketta. Peitä kastike lasagnelevyillä.
Käytä seuraavaan kerrokseen 1/3 raejuustoseosta, päälle lasagnelevyt. Sen jälkeen 1/3 tomaattikastiketta, lasagnelevyt ja 1/3 juustoraastetta, lasagnelevyt. Toista kerrokset vielä kaksi kertaa siten, että juustoraaste jää päällimmäiseksi.
Peitä lasagne foliolla ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Poista folio ja kypsennä vielä noin 15 minuuttia.
Jos pakastat lasagnen, peitä se huolellisesti kelmulla ja pakasta paistamatta. Ota ruoka jääkaappiin sulamaan edellisenä iltana. Paista 200 asteessa, paistoaika voi olla noin 10 minuuttia pidempi. Lasagne säilyy pakastimessa noin kaksi kuukautta.

 

.

500 g lasagnelevyjä
Tomaattikastike
2 rkl öljyä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 prk tomaattimurskaa
1 tl suolaa
2 tl oreganoa
2 tl basilikaa
mustapippuria
Juustotäyte
2 prk raejuustoa
1 kananmuna
0,5 tl suolaa
mustapippuria
150 g pakastepinaattia
5 dl juustoraastetta

6 annosta
Ainekset:
Tee näin:
Takaisin etusivulle

Pinaattilasagne

pinaattilasagne