1.Leikkaa lohi kahtia. Jätä nahka paikalleen. Poista selkäranka. Nypi pois tarkasti kaikki pienimmätkin ruodot.
Älä suomusta tai huuhtele kalaa.
2.Sekoita suola ja sokeri keskenään ja hiero sitä tarkasti kalaan joka puolelta.
Laita matalan vuoan pohjalle paksu kerros tilliä. Aseta toinen lohen puolisko vuokaan nahkapuoli alaspäin tillikerroksen päälle.
3.Ripottele päälle valkopippuria ja runsaasti tilliä.
Aseta toinen lohenpuolisko edellisen päälle niin, että kalan paksu puoli jää ohuen puolen päälle, lihaosien koskettaessa toisiaan.
4.Peitä lohi tillillä.
5.Laita kevyt paino kalan päälle, esimerkiksi lautasta apuna käyttäen.
6.Anna graavi lohen seistä noin 24 tuntia 8-12C asteen lämpötilassa.
7.Lohi säilyy tämän jälkeen viikon verran kylmässä paikassa.

3-4kg lohi
Yhtä kiloa kohti:
1-2 rkl suolaa
½-1 rkl sokeria
¾ -1tl valkopippuria (rouhittua)
Mausteeksi runsaasti tilliä

4 annosta
Ainekset:
Tee näin:
Takaisin etusivulle

Graavilohi